Joakim Berghällin (mm. Ismo Alanko, Helsinki-Cotonou Ensemble) ja Juha Kujanpään (mm. Juha Kujanpää Ensemble, Karuna, Ville Ojanen) Ikiranka-yhtye muuttui trioksi – tai kenties oikeammin laajennetuksi duoksi – Teemu Korpipään liityttyä yhtyeeseen. Esikoisjulkaisu sisältää paitsi Kujanpään sekä Berghällin sävellyksiä, myös kansanmusiikkia niin Suomesta kuin Ruotsistakin.
Ikiranka-yhtyeen samanniminen ensilevy kutsuu kuulijansa pysähtymään. Albumi ottaa kantaa nykypäivän hektiseen, joka suuntaan repivään elämänmenoon, jossa kädellinen ihmisapina on saatu uskomaan, että koko ajan pitää tapahtua aivan kamalasti.
Nimi ”Ikiranka” juontaa juurensa urkuharmoonin ja saksofonin äänenmuodostuksellisiin yhtäläisyyksiin. Molemmissa soittimissa hyödynnetään lehdykkään – rankaan – puhallettavan ilman synnyttämää värähtelyä. Ensimmäiset vapaalehdykkäharmoonikokeilut tehtiin Tanskassa 1700- ja 1800-lukujen taitteessa, Pohjolan paimenten veistellessä varhaisia glottofonejaan.